Presolutions

Lautturitweb

Hyvässä työporukassa saa paljon aikaan.

Moniosaajana monessa mukana 

Ohessa on esimerkkejä ideoimistani, suunnittelemistani ja toteuttamistani tuotannoista vv. 1999-2007. 

Kaksisivuinen CV täällä.

Näihin TOP-5 -toteutuksiin olen erityisen tyytyväinen
  1. Finpro Events-tapahtumatyökalu
  2. Neste Oilin panoramatuotanto
  3. Tapanilan Urheilukeskuksen tykypäivämyynti- ja markkinaviestintäkokonaisuus
  4. Helsingin Opetusviraston uusi ilme
  5. Orionin 3D-mallinnettu elokuva "Entakaponin tarina" 
Olin ennen siirtymistäni urheilutalosäätiöön suunnittelemassa 3D-mallinnokseen perustuvaa Aikakonetta Tekniikan museoon. 

Neste Oil

Neste Oilin Porvoon jalostamolle luotiin aikanaan erittäin innovatiivinen ja interaktiivinen panoramakuviin pohjaava kertomus raakaöljyn jalostamisesta. Tarinaan saatiin syvyyttä ja yllätyksellisyyttä kuviin upotettujen animointien myötä. Porvoon jalostamon presentaatiokäytön lisäksi tuotanto on nähtävissä Tekniikan Museon näyttelyssä.

Neste 

Finpro

Finprolle rakennettiin suoramarkkinointityökalu FinproEvents, jonka avulla mm. tapahtumien markkinointi ja osallistuminen tapahtumiin hoituu kätevästi. Loistavan monikäyttöinen apuväline, jonka seuraavan sukupolven versio on edelleen käytössä maailmanlaajuisesti.

Opetushallitus

Opetushallituksen Oppimisympäristöt-tuoteryhmälle luotiin uusi visuaalinen tunniste, jonka suunnitteli Ville Terämä. Logon pohjalta luotiin 3D-mallintamiseen pohjaava mainosvideo, jossa esitellään kasvukertomusmaisesti tulisen merkin tausta ja idea.

UPO

UPOlle toteutettiin toiminnallinen, jääkiekkoaiheinen PowerPoint-presentaatio jälleenmyyjän koulutustilaisuuteen. Presentaatiota varten tehtiin 3D-mallinnokset kyseisen vuoden tiski- ja pesukoneista. Lisäksi UPOlle sävellettiin oma jääkiekkoteemaan sopiva musiikki, jota voitiin käyttää myös mm. kännyköiden soittoäänenä. 

Muita vastaavia presentaatiotuotantoja: Lumene, KONE Suomi, M-Real, Orion, Finpro, Helsingin Vesi, Nord Water, Kiinteistövirasto (Hki), Sosiaalivirasto (Hki), Meijeriväen Liitto

upo

Tekniikan museo

Tekniikan museolle valmistuneeseen Innovaattori -internetvitriiniin tarvittiin kuva- ja tekstiaineistoa esineistöstä. Siksi museon laitteita valokuvattiin ja niiden toimintaa kuvaavia tarinoita digitoitiin. Sisällöt syötettiin tietokantaan, jossa ne ovat kaikkien vierailijoiden käytettävissä.

Metsälehti

Metsälehti Kustannus Oy:lle rakennettiin kirjojen ja nettisivujen tueksi internet-pohjainen, toiminnallinen polku virtuaalimetsänhoitoon. Metsän harvennukseen ja puuntaimien istutukseen liittyvissä nettisisällöissä hyödynnettiin panoramakuvien mahdollisuuksia havainnollistajana. Lopputulema oli viittaus perinteiseen kirjamateriaaliin ja kutsu tutustua metsään reaalimaailmassakin. 

Meze Point

Helsingin keskustan trendiravintolaan luotiin internet-sivuille visuaalinen ilme teknisine toteutuksineen. Ravintolan maukkaasta ruokatarjonnasta otettiin valokuvat, joita käytettiin sivujen kuvituksessa. Sivuille luotiin ravintolasalista kahden panoramakuvan virtuaalinäkymä hot spot - toimintoineen.

Presidentin vientipalkinto

Vuonna 2005 vientiponnisteluistaan presidentin palkitsemat yritykset (Nunnauunit Oy ja Mantsinen Oy) kuvattiin kotiympäristössään kertomassa menestyksen salaisuuksiaan. Nopealla aikataululla valmisteltu ja toteutettu tuotanto sisältää haastatteluosuuksien ja tuotantolaitosten lisäksi kuvituskuvaa hulppeista auringonnousuisista pohjoiskarjalaisista maisemista. 

Muita videotuotantoja: Valtiokonttori/ Kaiku-työhyvinvointipalvelut 

Kuurojen liitto

Kuurojen liiton satavuotisjuhlaan tuotettiin flash-animaatioita järjestön historiasta. Käsikirjoituksen pohjalta luotiin animaatioille visuaalinen ilme ja toteutettiin animaatiot. Erikoista: animaatioissa käytettiin perinteisten kuva-, ääni- ja videoelementtien lisäksi myös viittomia.

Muita vastaavia flash-tuotantoja: Helsingin Vesi, Finnish Measurement Systems/ Porla, Hämeen Ammattikorkeakoulu, Sidas/ Suomi, Avidea Presentation

Delta-Auto

Kuvasin Delta-Auton huolto- ja toimipisteet henkilökuntineen eri puolilla Suomea (9 päivää, 39 eri yritystä, n. 2 000 valokuvaa, 4 678 km). Kuvien pohjalta koostettiin yrityspresentaatio voimannäytteeksi KIA-automerkin lanseeraustilaisuuteen.

Muita vastaavia yrityspresentaatioita: Lumene, KONE Suomi, M-Real, Orion, Finpro, Helsingin Vesi, Nord Water, Kiinteistövirasto (Hki), Sosiaalivirasto (Hki), Meijeriväen Liitto

Kustannusosakeyhtiö Metsän brändistrategia

Brändistrategiaistunnoissa linjattiin kustannusosakeyhtiön uusi suunta painopisteineen. Uuden linjauksen mukainen visuaalinen ilme otettiin käyttöön halutun kirjabrändin rakentamisen välineenä.

Muita: Valtiokonttori, KONE Suomi Oy, JAKK, Helsingin opetusvirasto 

Helsingin opetusvirasto

Uuden yritysilmeen lanseeraus toteutettiin Educa-messuilla pysäyttävännäyttävällä messuosastolla ja -ohjelmalla. "Opin omena" - teema toistui messurekvisiitan lisäksi mm. bodypaintattavien mallien iholla. Katso "Osaan Sen" -leffa täältäOsaston esitystekniikan avulla synkronoitiin etukäteen toteutettujen presentaatioiden ja live-esitysten sisällöt erittäin toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. 

Helsingin kaupungin Matkailutoimisto

Suunnittelimme, pöyhimme ja koostimme Helsigin kaupungin olemassa olevasta kuva-aineistosta Matkailutoimiston visuaalisen ilmeen mukaisen infokanavaesityksen. Kuvat valmistettiin plasmanäytön tekniset kokovaatimukset huomioiden.

Muita vastaavia toteutuksia: Aronet-Esitysyhtiöt (messut), TietoEnator, AV 2001 - tapahtuma/ Messukeskus, Barista-kisa 2003, Sidas/ Suomi, eWSOY, Dat Schaub Finland

Helsingin Opetusviraston auditorio

Opetusviraston auditorioon Hämeentielle koostettiin Avideaesitysten kokonaisuus, josta avautui valmiita (haluttaessa muokattavia) esityksiä eri kieliversioineen. Aineistona valokuvia, ääntä, videota. 

Muita vastaavia toteutuksia: Aronet-Esitysyhtiöiden messuosastojen kosketusnäytöt

Elinkaaritalous-tallenne

Finlandia-talon seminaarin esityskokonaisuus, jossa mm. Helsingin päättäjien näkemyksiä, toimi tilaisuuden runkona. Jaettiin tilaisuuden jälkeen lehdistötiedote ja seminaarin esityssisällöt multimedialevynä. Erikoisuus: hyödynnettiin päättäjien sanelukoneelle tallennettuja mielipiteitä

Muita: Suomen Posti, Arktes Oy:n kylpylähanke/ Olzstyn, Sidas/ Suomi, TAT, Helsinki Convention Bureau

Ravintola Mustikka

Ravintola Mustikassa pidettyyn markkinointiviestintäseminaariin koostettiin asiantuntijoiden esityksistä kokonaisuus, jossa kukin esiintyjä avasi presentaationsa oheisesta valikosta. Tilaisuuden alkuun ja loppuun sekä lounastauolle oli koostettu video- ja musiikkiesitykset. Etu: esitykset samalta tietokoneelta ilman tekniikkaongelmia vaihtojen tms. suhteen.

Muita vastaavia presentaatiokokonaisuuksia: Valtiokonttori/Kaiku-palkinto, Helsingin Vesi, HCB

Asoma

Asoma Oy:n 60-vuotispresentaatio. Esitystä päivitettiin jatkuvasti tilaisuudesta otetuilla kuvilla, valkokangas väistyi hetkeksi kuninkaan tieltä. Tilaisuuden esitys- ja kuva-aineistosta koostettiin CD-levy tilaajalle. Erikoisuus: juhlijat näkivät itsensä lähes reaaliaikaisesti valkokankaalla valokuvissa. Palvelu sisälsi myös esitystekniikan.

Häät

Häätilaisuuden nettisivujen lisäksi tuotettiin kaikki mahdolliset hääoheistarvikkeet (kutsut, ilmapallot, pullojen etiketit...). Valokuvauspalvelu kattoi valokuvien reaaliaikaisen esittämisen juhlissa (tarvittaessa myös nettisivuilla). Häävieraista otettiin panodramakuva, joka liitettiin kuvagallerian, vieraslistan ja ennalta tehdyn videon lisäksi vieraille jaettuun multimedialevyyn. 

Panodramakuva toimii CD-levyn lisäksi myös internet-sivuilla.

CISM Orienteering 

Sotilaiden maailmanmestaruuskisojen valokuvauksen lisäksi vastattiin internetin kuvagalleriapäivityksistä. Valokuvia käytettiin myös kisalehden kuvituksessa, ja kunkin päivän valokuvista koostettiin iltajuhliin päivän "high light" - kooste. Kilpailijoille annettiin multimedialevy, jossa myös kuvat suuriresoluutioisina.

Muita: Barista-kisat 2003 ja 2005, Delta-Auto, Sidas/Suomi

Pasi Räisänen GSM 044 3080 022